Mitä tähänki ny vois sanoo

Me asutaan nyt yhdessä. Tuntuu edelleen mielipuoliselta, että vaikka tulit valtavan tavaravuoren kanssa, et ole lähdössä mihinkään. Että jaan kanssasi sängyn joka yö, ja tapellaan, käydäänkö zeldakaupassa vai plussapistehelvetissä. Että markettisushin syöminen Sinkkulaivan pyöriessä taustalla ei ole kerran kahdessa kuukaudessa tapahtuva elitistihipsterikokemus, vaan asia, joka voidaan tehdä vaikka joka päivä, jos pää ja vatsalaukku vain kestävät.

Koulussa tehdään dokumentteja. Olen yhdessä pelkoa ja kummituksia käsittelevässä toisena kuvaajana, ja kävimme vilkuilemassa Kruunuvuoren hylättyjä huviloita kuvituskuvaa varten. En ole koskaan varonut romahtavia lattioita, tai livahtanut rikkinäisestä ikkunasta sisään vanhaan taloon, josta löytyy makuupusseja, wokkipannuja, liuottimia ja Anttilan kuvasto vuodelta kahdeksankahdeksan. En muutenkaan livahtele paljoa, varsinkaan sisään asioihin. Haluan oppia paremmaksi siinä.

Muutenkin elämäni on aika kohdallaan. Enää ei tunnu samalta kuin lapsena, kun pelasi Crash Bandicootia ja täytyi hypätä rotkon yli. Ei ota mahasta. Nyt vain poimin omenoita, ja hypin TNT:iden päältä ennen kuin ne räjähtävät.

Kirjoittaminen tuntuu vähän vaikealta, mutta ehkä se taas helpottaa ajan kanssa. Pitää vain hyväillä näppäimistöä enemmän.

Ette ehkä huomaa minua täällä baarin nurkkapöydässä

Kaikki kuvat on otettu puhelin pystyssä, pystykuvia pystyssä, minä en pysynyt hokkareilla pystyssä ilman huutamista ja kaverin käden puristamista rystyset valkoisina.

Elämässä on tapahtunut muitakin tuhottoman kiinnostavia asioita kuin epäonnistunut talviurheilukokeilu. Jonne muuttuu kaukaisesta poikaystävästä avopuolisoksi, saimme kulma-asunnon Helsingin syrjänurkilta, jossa on kohtuuttoman iso tupakeittiö ja valkoiset pinnat. Isot miehet pakettiauton kanssa tulevat toinen toista ja sitten kamala, inhottavan ahdistava kämppisten pakoilu jää taakseni, Omaa poikaystävää ei onneksi tarvi piileskellä.

Reippailukeiju sylki päälleni ryhtipölyä vuoden vaihteen jälkeen, ja koin kehostairtautumiskokemuksen ilmoittautuessani mukaan viiteen dokumenttiprojektiin. Omaa ahdistustyötäni ei valittu tuotantoon, mutta ei se mitään. Pääsen tutkimaan laitonta duunia tekeviä paperipoikia, taiteellista peliriippuvuutta, oikeaa merenneitoa sekä positiivista eskapismia, alfauroksia ja rikkomaan menkkatabuja. Kolmessa noissa dramaturgeilen ja tuntuu hyvältä, kun kerrankin osaan jotain ja mielipiteistäni ollaan sen vuoksi kiinnostuneita. Enää en huuda lasiseinille. 

Lisäksi poskeeni lävistettiin timantti ja hankin liikuntapassin, joka tekee minusta rantakuntoisen tai ainakin kestävyysmielisemmän, kuka tietää. Eilen kaveri täytti kaksikymmentäkuusivuotta ja söin liikaa suklaakakkua sekä join absinttia. Tuloksena oli järkyttävä maha- sekä selkäkipu että närästys ilman humalatilaa ja euforista fiilistä.

Minulla on tuolla vielä neljä kypsää avocadoa, mutten halua enää vihreitä mössöhedelmiä. Haluan lisää suklaata ja energiaa tunkea astioita banaanilaatikoihin joissa pelkään piilevän keltaisia, pitkäkoipisia hämähäkkejä, jotka munivat Taika-mukiini kun katson Breaking Badin viimeisiä jaksoja.

Tahtoisin haluta tahtoa

Helsinkiin paluu ei sattunutkaan. Vuodatin vain Jonnen hyvästellessäni yhden kyyneleen, ja paettuani pakkasta junaan kaksi. Yleensä nyyhkin nenäni punaiseksi perunaksi ja turvotan silmäni umpeen. Ehkä olen karaistunut. 

Uusi vuosi sujui hyvin rauhallisissa merkeissä kahden ystävän ja Jonnen kanssa. Minun iltani kohokohta oli elämäänsä kyllästynyt McDonaldsin myyjä, koska välinpitämättömät pikaruokalatyöntekijät ovat aina olleet minusta tahattoman koomisia. Heissä jotenkin tiivistyy rehellisyyden pyhin olemus. 

Mutta minä sain kahdet kengät kahdellakymmenellä eurolla, ja pölyltä haisevassa huoneessani minua odotti petaamaton sänky, kasa kortsuja, pitsalaatikoita ja homeinen teekuppi. On mukavaa, että asunnostani voi kirjoittaa runoja, vaikka minusta ei kenenkään muusaksi olekaan. Ehkä olen sitä tämän vuoden lopulla; haluan kuitenkin tehdä ahdistavan dokumentin, haukkua viinin ylistäjiä, kirjoittaa hienoja käsikirjoituksia ja osallistua sellaisen talon juhliin, jonka keittiössä tanssii akrobaatti, jonka mustat hiukset yltävät nilkkoihin. 

Olisi hienoa.

Olen alkanut pitää Nirvanasta

Joulu on ohi, sinne vipelsi huopatossuisen tontun lailla. Se saapui stressin, rahapulan, ikeakassien, kuumetta aiheuttavan virustaudin ja kapitalistisen viirin kanssa, mutta häipyi viemättä mitään mukanaan. Ihan mukava kaveri kaiken kaikkiaan.

Jonne osti minulle kauneimmat kengät, kauneimman nuken, kauneimman korun ja kauheimman kirjan. Tuntee minut niin hyvin. Tietää, että tykkään katsoa ja pukeutua kauniiseen, mutta verhota mieleni kauheuksiin. Ihana.

Rakastan lahjojani. Rakastan sitä, että joku halusi ostaa minulle lahjoja. Vieläpä noin moni, tunnen itseni rakastetuksi ja samalla suren, etten itse voinut antaa saman verran takaisin. Olisi ollut hauskaa hukuttaa rakkaat rapiseviin, pöllöpaperiin käärittyihin paketteihin.

Oloni on hassu, sillä askel tuntuu melko kevyeltä juurikin nyt. Pelkään paluuta Helsinkiin, koska pelkään, että romahdan ja itken paniikissa Rautatieaseman ihmispaljoudessa musta lierihattu päässä. Ja että unelmien tavoittelun hinta on jälleen niin raskas, etten pysty nousemaan sängystä ja jätän homeisen appelsiinin viikoksi pöydälle muovipussiin houkuttelemaan kärpäsiä, että minua ei kuvaisi adjektiivi yksinäinen.

Onneksi vielä puolitoista viikkoa. Hyviä ajatuksia teille, älkää aloittako uutta vuotta alkoholimyrkytyksellä.

Kryptinen elämän ylistys ja anteeksipyyntö

Elämässä tekee hassuja asioita hassujen ihmisten seurassa. Olen opiskelijabileissä aina juomatta, mutta tuossa seurassa lantrasin tonkan vanhaa valkoviiniä Jaffa Palmalla. Puoli kahdeksalta nauran humalaani ja sekuntia myöhemmin itken salmaria juoneen menninkäisen kanssa yhtä niistä illoista, ja hetken maailman pahuus on käsin kosketeltavissa. Ennen kymmentä siivoan veriroiskeita valkoisista keittiön kaapeista, katosta, lattiasta, tiskialtaasta ja siitä veitsestä, jolla eräs veti haavan sormeensa. Neljä tikkiä. En ole koskaan nähnyt kerralla niin paljoa verta, ja pitänyt sitä hauskana asiana.

Kotimatkalla läpi öisen ja vaikeakulkuisen Kokkolan auton stereoista soi eräiden itse äänittämä joululevy. Kukaan ei ole koskaan kirjoittanut laulua hampaidenpesustani ennen tätä iltaa. Naurattaa.

Etsin kuvia tämän tekstin tueksi ja huomasin, että minulla on kuva siitä illasta. Se on hieno kuva, täynnä naurua ja humalaisia katseita, mutta sen assosiaatiot ovat enemmän kuin ahdistavia. Tuntuu vihaiselta, kurkkua kuristaa, tekee mieli tappaa ja hävittää. Vatsa täyttyy jääpaloista ja oksettaa. En kuitenkaan paina deleteä sen kohdalla, koska se muistuttaa siitä, miten yksi ilta voi muuttaa kaiken ja romuttaa sellaisia torneja, joita olet koonnut huolellisesti vuosia. Ensimmäisten kertojen ilta. Yksi joi ensimmäisen kerran lonkeroa ja puhui manbunista, toisen koskemattomuutta rikottiin ja ei:n merkitys unohdettiin. Anteeksi etten ollut parempi ystävä, anteeksi että jätin sut yksin. Kahdesti. En osannut odottaa, koska halusin uskoa siitä ihmisestä hyvää. "On se kusipää, muttei se paha ihminen ole."

Kuinka väärässä olinkaan. Ja vihaan itseäni sen vuoksi joka ikinen päivä.

Hashtag deep, hashtag artsy

Ajattelin aloittaa taas alusta, puhtaalta pöydältä. Ja kokeilla sellaista bloggaamista, joka toimii minulle tässä elämäntilanteessa parhaiten - puolittain tajunnanvirrasta kumpuavaa höpötystä tumblreroottisilla kuvilla. Hashtag deep, hashtag artsy. Monet varmaaan repivät lisäkkeitä päästään tai raapivat kaljuaan hilseille, eikö tuo nainen osaa jo päättää. Ei osaa. Tämä nainen haluaa kaiken, ihan häpeilemättä. Siksi on hyvä tehdä lista asioista, joita haluan juuri nyt:

kotoinen olo Helsingissä

sinne kissa, tai tuo Kokkolan katti Allunen syliin nyt 

pitsisiä alusvaatteita

sen yhden mekon menkkahaukasta

rastat ja niskasiilin

että pihalla ei tulisi kylmä jos hankeen menisi kävelemään paljain varpain

korkeasaaren tiikereille isomman kahdeksikon kävellä

poikaystävän sänkyyn nuuskuttelemaan omaani tummempaa ihoa 

kämppiksen sammuttamaan päälle unohtuneet jouluvalot 

hyvän joulun kaikille kodittomille eläimille

ja lanttulaatikkoa

Listat on hauskoja, vaikka kuulostaakin siltä, että Jonnen sängyssä nukkuu joku etelän hetelmä ja tykkään nuuhkia sitä. Poikaystävä on toissijainen. Mutta olisi aika hauskaa, jos ihmiset haisi niiden kotimaan suurimmalle vientituotteelle. Espanjalaiset tuoksuisi Opeleille ja appelsiineille, Zimbabwelaiset tupakalle ja kullalle, kun taas meikä lemuaisi Nokian puhelimilta ja koivulta. 

Aika lopettaa maantiedon oppitunti, menen nukkumaan.