Elämässä tekee hassuja asioita hassujen ihmisten seurassa. Olen opiskelijabileissä aina juomatta, mutta tuossa seurassa lantrasin tonkan vanhaa valkoviiniä Jaffa Palmalla. Puoli kahdeksalta nauran humalaani ja sekuntia myöhemmin itken salmaria juoneen menninkäisen kanssa yhtä niistä illoista, ja hetken maailman pahuus on käsin kosketeltavissa. Ennen kymmentä siivoan veriroiskeita valkoisista keittiön kaapeista, katosta, lattiasta, tiskialtaasta ja siitä veitsestä, jolla eräs veti haavan sormeensa. Neljä tikkiä. En ole koskaan nähnyt kerralla niin paljoa verta, ja pitänyt sitä hauskana asiana.
Kotimatkalla läpi öisen ja vaikeakulkuisen Kokkolan auton stereoista soi eräiden itse äänittämä joululevy. Kukaan ei ole koskaan kirjoittanut laulua hampaidenpesustani ennen tätä iltaa. Naurattaa.
Etsin kuvia tämän tekstin tueksi ja huomasin, että minulla on kuva siitä illasta. Se on hieno kuva, täynnä naurua ja humalaisia katseita, mutta sen assosiaatiot ovat enemmän kuin ahdistavia. Tuntuu vihaiselta, kurkkua kuristaa, tekee mieli tappaa ja hävittää. Vatsa täyttyy jääpaloista ja oksettaa. En kuitenkaan paina deleteä sen kohdalla, koska se muistuttaa siitä, miten yksi ilta voi muuttaa kaiken ja romuttaa sellaisia torneja, joita olet koonnut huolellisesti vuosia. Ensimmäisten kertojen ilta. Yksi joi ensimmäisen kerran lonkeroa ja puhui manbunista, toisen koskemattomuutta rikottiin ja ei:n merkitys unohdettiin. Anteeksi etten ollut parempi ystävä, anteeksi että jätin sut yksin. Kahdesti. En osannut odottaa, koska halusin uskoa siitä ihmisestä hyvää. "On se kusipää, muttei se paha ihminen ole."
Kuinka väärässä olinkaan. Ja vihaan itseäni sen vuoksi joka ikinen päivä.
❤
VastaaPoista