Ette ehkä huomaa minua täällä baarin nurkkapöydässä

Kaikki kuvat on otettu puhelin pystyssä, pystykuvia pystyssä, minä en pysynyt hokkareilla pystyssä ilman huutamista ja kaverin käden puristamista rystyset valkoisina.

Elämässä on tapahtunut muitakin tuhottoman kiinnostavia asioita kuin epäonnistunut talviurheilukokeilu. Jonne muuttuu kaukaisesta poikaystävästä avopuolisoksi, saimme kulma-asunnon Helsingin syrjänurkilta, jossa on kohtuuttoman iso tupakeittiö ja valkoiset pinnat. Isot miehet pakettiauton kanssa tulevat toinen toista ja sitten kamala, inhottavan ahdistava kämppisten pakoilu jää taakseni, Omaa poikaystävää ei onneksi tarvi piileskellä.

Reippailukeiju sylki päälleni ryhtipölyä vuoden vaihteen jälkeen, ja koin kehostairtautumiskokemuksen ilmoittautuessani mukaan viiteen dokumenttiprojektiin. Omaa ahdistustyötäni ei valittu tuotantoon, mutta ei se mitään. Pääsen tutkimaan laitonta duunia tekeviä paperipoikia, taiteellista peliriippuvuutta, oikeaa merenneitoa sekä positiivista eskapismia, alfauroksia ja rikkomaan menkkatabuja. Kolmessa noissa dramaturgeilen ja tuntuu hyvältä, kun kerrankin osaan jotain ja mielipiteistäni ollaan sen vuoksi kiinnostuneita. Enää en huuda lasiseinille. 

Lisäksi poskeeni lävistettiin timantti ja hankin liikuntapassin, joka tekee minusta rantakuntoisen tai ainakin kestävyysmielisemmän, kuka tietää. Eilen kaveri täytti kaksikymmentäkuusivuotta ja söin liikaa suklaakakkua sekä join absinttia. Tuloksena oli järkyttävä maha- sekä selkäkipu että närästys ilman humalatilaa ja euforista fiilistä.

Minulla on tuolla vielä neljä kypsää avocadoa, mutten halua enää vihreitä mössöhedelmiä. Haluan lisää suklaata ja energiaa tunkea astioita banaanilaatikoihin joissa pelkään piilevän keltaisia, pitkäkoipisia hämähäkkejä, jotka munivat Taika-mukiini kun katson Breaking Badin viimeisiä jaksoja.

Tahtoisin haluta tahtoa

Helsinkiin paluu ei sattunutkaan. Vuodatin vain Jonnen hyvästellessäni yhden kyyneleen, ja paettuani pakkasta junaan kaksi. Yleensä nyyhkin nenäni punaiseksi perunaksi ja turvotan silmäni umpeen. Ehkä olen karaistunut. 

Uusi vuosi sujui hyvin rauhallisissa merkeissä kahden ystävän ja Jonnen kanssa. Minun iltani kohokohta oli elämäänsä kyllästynyt McDonaldsin myyjä, koska välinpitämättömät pikaruokalatyöntekijät ovat aina olleet minusta tahattoman koomisia. Heissä jotenkin tiivistyy rehellisyyden pyhin olemus. 

Mutta minä sain kahdet kengät kahdellakymmenellä eurolla, ja pölyltä haisevassa huoneessani minua odotti petaamaton sänky, kasa kortsuja, pitsalaatikoita ja homeinen teekuppi. On mukavaa, että asunnostani voi kirjoittaa runoja, vaikka minusta ei kenenkään muusaksi olekaan. Ehkä olen sitä tämän vuoden lopulla; haluan kuitenkin tehdä ahdistavan dokumentin, haukkua viinin ylistäjiä, kirjoittaa hienoja käsikirjoituksia ja osallistua sellaisen talon juhliin, jonka keittiössä tanssii akrobaatti, jonka mustat hiukset yltävät nilkkoihin. 

Olisi hienoa.