Olen alkanut pitää Nirvanasta

Joulu on ohi, sinne vipelsi huopatossuisen tontun lailla. Se saapui stressin, rahapulan, ikeakassien, kuumetta aiheuttavan virustaudin ja kapitalistisen viirin kanssa, mutta häipyi viemättä mitään mukanaan. Ihan mukava kaveri kaiken kaikkiaan.

Jonne osti minulle kauneimmat kengät, kauneimman nuken, kauneimman korun ja kauheimman kirjan. Tuntee minut niin hyvin. Tietää, että tykkään katsoa ja pukeutua kauniiseen, mutta verhota mieleni kauheuksiin. Ihana.

Rakastan lahjojani. Rakastan sitä, että joku halusi ostaa minulle lahjoja. Vieläpä noin moni, tunnen itseni rakastetuksi ja samalla suren, etten itse voinut antaa saman verran takaisin. Olisi ollut hauskaa hukuttaa rakkaat rapiseviin, pöllöpaperiin käärittyihin paketteihin.

Oloni on hassu, sillä askel tuntuu melko kevyeltä juurikin nyt. Pelkään paluuta Helsinkiin, koska pelkään, että romahdan ja itken paniikissa Rautatieaseman ihmispaljoudessa musta lierihattu päässä. Ja että unelmien tavoittelun hinta on jälleen niin raskas, etten pysty nousemaan sängystä ja jätän homeisen appelsiinin viikoksi pöydälle muovipussiin houkuttelemaan kärpäsiä, että minua ei kuvaisi adjektiivi yksinäinen.

Onneksi vielä puolitoista viikkoa. Hyviä ajatuksia teille, älkää aloittako uutta vuotta alkoholimyrkytyksellä.